Mäntsäläisiä yrityksiä oli mukana Työministeriön rahoittamassa Tykes-hankkeessa n. 30. Mäntsälän
Yrityskehityksen ja muiden asiantuntijoiden sekä yrittäjien kanssa pyrittiin työhyvinvoinnin laaja-alaiseen parantamiseen yrityskohtaisiin tarpeisiin perustuvien
kehittämissuunnitelmien toteuttamisella. Työhyvinvoinnin lisääntymisellä on suora yhteys yrityksen tuottavuuteen. Yrityskohtaisia tuloksia syntyi, kun panostus ja
tuki olivat oikeanlaisia ja yrityksessä toimittiin aktiivisesti. Myös uusia toimintamalleja yrittäjän tueksi kehitettiin. Hankkeesta on julkaistu Työterveyslaitoksen
raportti syksyllä 2008.
Yleisesti hankkeesta voidaan sanoa;
- Yrittäjät ovat pääosin suhtautuneet hankkeeseen myönteisesti ja kokeneet sen välittämisenä yrittäjistä
poiketen muista yrityshankkeista.
- Työhyvinvointiasioita vaikea saada osaksi yrityksen/yrittäjän arkea ja siksi niihin on panostettava ja saatava tietoa heti yritystoiminnan
alusta alkaen.
- Tarvitaan yrittäjän sitoutuminen ja kiinnostus asiaan, jotta panostuksia yrityksessä ylipäätään
tehdään.
- Tarvitaan aktivaattoria tai tukihenkilöä sekä säännöllistä yhteydenpitoa yritykseen à hyvinvoinnin asiantuntija elinkeinotoimessa mukana juurruttamassa hyvinvointiajatusta yrityskenttään
- Jaksamiseen liittyvät asiat koettiin kaikkein tärkeimmäksi, vertaiskokemusten kuuleminen rohkaisee puhumaan asioista.
- Tukitahojen tunnistamisessa on vaikeutta ja niiden käyttämistä tulee parantaa. Yrittäjän ei tarvitse selvitä yksin.
- Etenkin mikroyrityksissä tarvitaan atk- ja liiketalouden osaamista lisäämään työn sujuvuutta ja tuloksellisuutta.
- Verkostoitumismallit yritysten kesken ovat yrittämistä tukevia käytäntöjä ja hyvä kilpailuvaltti suurten yritysten rinnalla
mm. yksilöllisemmän ja joustavamman asiakaspalvelun myötä.
- Elinkeinotoimen, yrittäjäyhdistysten ja työterveyshuoltojen yhteistyö on tärkeä osa yrittäjien työhyvinvoinnin
tukemisessa.
Hankkeessa luodut toimintamallit, jotka toimivat ja niitä kehitetään jatkossakin
- Yrittäjien tukena jatkossa toimivat myös yrittäjäyhdistysten hyvinvointivastaavat. He organisoivat erilaisia liikunta yms.tapahtumia ja
ryhmiä, tiedottavat jäsenilleen esim. kuntoutus ja turvallisuusasioista sekä toimivat vertaistukena. Tapahtumat suunnataan kuitenkin aina
kaikille mäntsäläisille yrityksille esim. paikallislehtien kautta tiedottamalla.
- Paikallisen yrittäjälehden työhyvinvointipalstalla kirjoitetaan ajankohtaisista yrittäjää koskevista ja ohjaavista
asioista.
- Yrityskoulutuksissa on mukana myös työhyvinvointinäkökulma.
- Mäntsälän Yrityskehitys oy:llä ja Mäntsälän Työterveydellä on yhteistyömalli, jossa työhyvinvointiin
liittyvää neuvontaa on mahdollista saada työterveyshuollon asiantuntijoilta (30 min maksuton käynti). Vastaavasti työterveyshuolto
voi ohjata yrittäjää yrityskehityksen asiantuntijan luo esim. markkinoinnin tai muissa liiketoiminnan kehittämistarpeissa.
- Mäntsälän Työterveys on kehittänyt oman yrittäjän työterveyshuoltomallin, jonka tavoitteena on yksilöllinen,
tarvelähtöinen ja vaikuttava yrittäjän hyvinvointia tukeva työterveyshuoltotoiminta.
- Yrittäjäyhdistysten, Yrityskehityksen ja työterveyshuollon nettisivuilla informoidaan työhyvinvointiasioista ja tapahtumista.
Hyvinvointivastaavat;
Taru
Niinimäki
Arja Ojala
taru.niinimaki@tnm.fi arja.ojala@plusmore.fi
+358 400 624 239
+358 40 561 8320
Lisätiedot; Projektipäällikkö Monica Sulopuisto 040–3145 694
Janhonen, Minna ja Laitinen, Heikki; Pienyritysten kehittämishanke Mäntsälässä- hankearviointi.
Työympäristutkimuksen raporttisarja 33.
Työterveyslaitos 2008.
LISÄÄ VOIMAVAROJA YRITTÄJYYTEEN TUO ASLAK!
ASLAK ® = ammatillisesti syvennetty lääketieteellinen kuntoutus on Kelan kehittämä ja kustantama varhaiskuntoutuksen muoto.
Tavoitteena on työkyvyn pitkäaikainen parantaminen sekä
työssä jaksamisen, työn hallinnan, oikeiden
työmenetelmien ja terveyden liikunta- ja elämäntapojen omaksuminen.
Lisätietoa www.kela.fi .
Kysy kokemuksia myös muilta yrittäjiltä ja hyvinvointivastaavilta. Tietoa saat myös työterveyshuollostasi.
Sinullakin, mäntsäläläinen yrittäjä, on mahdollisuus
- saada helpotusta tuki- ja liikuntaelimistön vaivoihin
- opetella tunnistamaan ja hallitsemaan stressiä
- saada vertaistukea muilta yrittäjiltä
- löytää keinoja parempaan työn –ja ajanhallintaan
- saada voimavaroja ja lisätä jaksamista
- oppia ennaltaehkäisemään uupumusta
Miten voin hakeutua kuntoutukseen?
- Varaa lääkäriaika omasta työterveyshuollostasi, omalääkäriltäsi tai terveyskeskuksesta.
- Lääkärin tulee kirjoittaa B-lausunto kuntoutusta varten.
- B-lausunnon liitteeksi tarvitset kuntoutushakemukset. Niitä saat www.kela.fi/lomakkeet/kuntoutukseen/ lomakkeet 102 ja 104. Lomakkeita saat
myös kelasta. Hakulomakkeiden täyttämiseen saat apua mm. työterveyshuollostasi tai hyvinvointivastaavilta.
- Toimita B- lausunto ja hakulomakkeet Mäntsälän Kelaan
- KELA ilmoittaa kuntoutukseen pääsystä kirjeellä.
- Kuntoutuksen ajalta saat kuntoutusrahaa, joka on noin sairaspäivärahan suuruista veronalaista tuloa.
Yrityksen työterveyshuolto
Milloin?
Yrityksen tulee järjestää työterveyshuolto, jos sen palveluksessa on yksikin työntekijä.
Yrittäjä voi järjestää työterveyshuollon myös itselleen, vaikka yrityksessä ei muita työntekijöitä
olisikaan.
Miksi?
Työterveyshuollon toiminnan tavoitteena on
- terveellinen ja turvallinen työympäristö
- hyvin toimiva työyhteisö
- työhön liittyvien sairauksien ehkäisy sekä
- työ- ja toimintakyvyn ylläpitäminen ja edistäminen.
Työterveyshuollon keinoin vaikutetaan
- koko henkilöstön hyvinvointiin ja terveyteen
- yrityksen menestymiseen johdon ja työntekijöiden hyvinvoinnin kautta.
Miten?
Työterveyspalvelut voi hankkia haluamaltaan palveluntuottajalta. Heitä ovat:
- kunnallinen terveyskeskus
- yksityiset lääkäriasemat
- itsenäisesti toimivat työterveyshuollon ammattihenkilöt
- yrityksen oma tai yhteinen työterveysasema
Palveluntuottajat kannattaa kilpailuttaa hintojen ja laadun vuoksi. Laadukkaaseen työterveyshuoltopalveluun kuuluu
- hyvä ja joustava asiakaspalvelu
- asiantunteva, koulutettu ja riittävä henkilöstö
- työpaikan tarpeisiin perustuva ja vaikuttava työterveyshuoltotoiminta
Hinta?
Työterveyshuolto on yritykselle investointi henkilöstön hyvinvointiin ja sitä kautta yrityksen menestymiseen. KELA korvaa perustelluista
työterveyshuollon kustannuksista 50–60 %.
Toimi seuraavasti;
- Tutustu eri palveluvaihtoehtoihin ja kysele muiden yrittäjien ja yritysten kokemuksia. Lisätietoa saat työterveyshuoltojen
henkilöstöltä tai nettisivuilta. Katso myös yrittäjäyhdistysten sivut.
- Pyydä tarjoukset haluamistasi palveluista (lomake löytyy nettisivuilta). Voit myös käydä
keskustelemassa työterveyshuollossa. (Mäntsälän Työterveys tarjoaa 30 min maksuttoman infon
ajanvarauksella)
- Tarjoukset saatuasi, valitse haluamasi palveluntuottaja ja solmi kirjallinen sopimus. Sopimuksenteon yhteydessä on hyvä pyytää
selventämään, mitä eri palveluilla ja toiminnoilla konkreettisesti tarkoitetaan, mistä kustannukset syntyvät ja miten laatua varmistetaan.
Lisätiedot;
Mäntsälän Työterveys 019–2645 639 www.mantsala.fi/yrittäjälle ja linkki työterveyshuolto.
Mäntsälän Lääkärikeskus (Suomen Terveystalo oyj) 020–7452570
http://www.terveystalo.com
www.suomenyrittajat.fi/yrittäjä ihmisenä
www.ttl.fi/työterveyshuolto
Tietokortti (Yrittäjän työkyvyn tuki)